Mitä työstä maksetaan?
Uskomme, että kokonaispalkka ei koostu pelkästä pohjapalkasta, myös mm. liikuntaa, terveyttä ja turvallisuutta koskevat edut kuuluvat kokonaispakettiimme. Lisäksi tarjoamme mahdollisuuden menestyä ja kehittyä kansainvälisessä työyhteisössä markkinajohtajan tuotteiden parissa.
Mitä monimuotoisuus tarkoittaa Pitney Bowesilla?
Sitoutuneisuutemme monimuotoisuuteen ja osallistavuuteen juontaa juurensa aikaan kauan ennen kuin näiden käsitteiden noudattaminen oli pakollista, suosittua tai poliittisesti korrektia. Vuonna 1942 silloinen pääjohtajamme Walter H. Wheeler boikotoi hotellia, joka oli kieltäytynyt ottamaan asiakkaakseen afroamerikkalaista Pitney Bowesin myyntimiestä. Pääjohtajastamme tuli rotujen välisen tasa-arvoisuuden roolimalli. Myöhemmin yrityksemme on saanut toistuvasti tunnustusta vahvasta sitoutuneisuudestaan monimuotoisen työyhteisön ja tasa-arvoisen kulttuurin ylläpitämiseen.
Monimuotoisuutemme ansiosta ymmärrämme kehittyviä markkinoita paremmin, saamme yhteyden maailmanlaajuiseen asiakaskuntaamme, kehitämme innovatiivisia ratkaisuja ja pystymme rekrytoimaan ja sitouttamaan huippulahjakkaita työntekijöitä.
Onko mahdollista työskennellä kansainvälisesti?
Muutokset ja uudet kokemukset avartavat. Nämä antavat meille uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia oppia muilta. Siksi kannustamme työntekijöitä kansainvälisiin tehtäviin ja osallistumaan kulttuurivaihtoon aina vain kuin siihen mahdollisuus. Työskentely kansainvälisesti voi tarkoittaa kansainvälistä roolia kotimaassa, ulkomaille muuttoa tai osallistumista kansainvälisiin hankkeisiin. Työskentely Pitney Bowesilla tarkoittaa kansainvälisessä yrityskulttuurissa toimimista, työskentelet sitten ulkomailla kansainvälisessä tehtävässä tai kotimaassa.